Friday 9 January 2015

Lempparit

"Minun lelu!"
Jennyn lempparit

Kirjoitan nyt tämmöisen "erikoispostauksen", eli kerron tässä Jennyn lempparijutuista, niinkuin otsikosta näkyykin.

Nukkumapaikka
Jennyn lempi nukkumapaikka on oma pikku koppansa tai pudonnut vaate tai tyyny. Automatkat Jenny toki nukkuu kantokopassaan, auton jalkatilassa. Päivälepopaikkana viltit ovat Jennyn lemppareita, sekä koulureput ja oikeastaan kaikenlaiset laukut.

Ruuat & herkut
Jenny on syönyt tähän asti kahta "pääruokaa", jotka ovat Royal Canin- Mini Junior- kuivanappulat ja  Royal Canin Canine Gastro Intestinal Wet- "märkämuona." En oikein tiedä, kummasta Jenny tykkää enemmän, mutta luulen, että uudesta ruuasta, eli "märkämuonasta." Herkkupaloina käytimme ennen  Science Plan- Vetessentials- nimisiä kuivanappuloita. Niistä Jenny tykkää myös tosi paljon. Ihan alussa makupaloina käytimme pikkuriikkisen kokoisia juusto-ja kinkkupaloja, joita emme anna enää Jennylle mahavaivojen takia.

Lelut & leikit
Jennyn lempilelu on kettulelu, josta on jo kuva postauksessa nimeltä: Lelut. Kettu on aika pitkä ja Jennyn on joskus vaikea saada sitä kuljetettua. Joskus Jenny kuljettaa kettua pystysuunnassa ja silloin Jennyn leuka pitää olla tosi korkealla, jotta kettu mahtuu pitkittäin kulkemaan, kun Jenny pitää kiinni joko pienestä punaisesta ketun nenänpäästä tai hännästä. Jenny tykkää myös joululahjaksi saadusta saukko-/näätälelusta, josta on myös kuva postauksessa nimeltä: Joulu. Kivoja leikkejä tulee myös villasukilla ja tavallisillakin sukilla. Jenny tykkää riuhtoa ja vetää niitä. Sekä kettu- että näätälelulla leikimme Jennyn kanssa myös vetoleikkiä, eli Jenny vetää täysillä näädän tai ketun toisesta päästä ja minä sitten toisesta. Yleensä annamme Jennyn voittaa, mutta Jennyn on myös välillä pakko oppia häviämäänkin, joten joskus voitamme vetokisan. Harjoittelemme temppuja myös lelujen varjolla. Esimerkiksi "pompi ja hae lelu, sekä tuo lelu" ovat lelujen kanssa opetettavia temppuja ja käskyjä. Joskus leikimme ns. piimää, jossa Jenny on keskellä ja saa melkein aina lelun kiinni, mutta jossa Jennyllekin tulee kuuma ja jano. Se on hyvä leikki silloin, kun Jennyllä on paljon energiaa.

Lempipaikka talossa
Jos pitäisi valita Jennyn mielestä talon paras ja mukavin osa, se varmaan olisi keittiö, kodinhoitohuone ja portaat. Keittiössä Jenny tutkii kaikki nurkat ja kulmat, ja vartioi, että jos jotain tippuu, Jenny nappaa sen. Kodinhoitohuoneeseen Jenny on aina innoissaan menossa, koska sieltä pääsee kylpyhuoneeseen, jossa on kuitenkin aina jotain lattialla. Myös saunan tutkiminen on Jennyn mielestä hauskaa. Itse kodinhoitohuoneessa sijaitsee puukori, jossa on puupaloja ja- silppuja. Ne ovat suurinta herkkua, jos niitä vain saisi syödä. : D Portaita Jenny tykkää juosta ylös ja alas. Jenny on aina innoissaan menossa yläkertaan ja välillä se jää puoleenväliin portaita huilaamaan lelu suussa pitkästä leikkituokiosta tai jostain muusta. : )

Lempitouhut ulkona
Jenny tykkää olla ulkona tosi paljon. Silloin, kun Jenny tuli meille ja oli vielä ruohoa näkyvissä, Jennyhän söi maasta kaiken minkä näki, alkaen pupunpapanoista. Tilanne on helpottunut, kun lunta on maassa. Jenny tosin syö siltikin kaikkea talvellakin mm, ilotulituksien roskia, jos vain katse välttää. Jenny juoksee joskus innoissaan ympyrää ulkona ja sitten edestakaisin joka suuntaan. Silloin, kun Jennyä käytettiin ulkona niin, että Jenny sai juosta vapaana hihnan kanssa, oli Jennystä se varmaan tosi hauskaa ja ihanaa. Lenkeillä Jenny tykkää tavata muita koiria, olivatpa ne sitten minkä kokoisia tahansa.

Lempparijutut jouluna
Olimme jouluna mökillä. Jennyn lempparitouhuja oli siellä tietysti uusilla leluilla leikkiminen, kuusenneulasten ja -oksien syöminen, sekä kuusen veden juominen.

No comments:

Post a Comment