Monday 25 May 2015

Arvostelupaperi

Arvostelupaperin sisältö

Kerron tässä postauksessa, mitä kaikkea arvostelupaperista löytyy. Sivulla olevassa kuvassa olen numeroinut kohdat ja toisessa kuvassa kerron, missä kohdassa on mitäkin. Luettelen tässä vielä tarkemmin järjestyksessä kohtien tarkoitukset. Laitan aina arvostelupaperit muovitaskuihin, jotta ne pysyvät tallessa ja hyvässä kunnossa.

1. Näyttelypaikka = kaupunki, jossa näyttely järjestetään.
Tuomari = tuomarin nimi, joka arvioi koiran. Rek.nro = koiran rekisterinumero.
Koira = koiran rekisterinimi.

2. Luokka = esimerkiksi junioriluokka (JUN), missä Jenny on nyt. Muita luokkia ovat nuortenluokka (NUO), avoinluokka (AVO), käyttöluokka (KÄY), valioluokka (VAL) ja veteraaniluokka (VET).
Aika = näyttelyn päivämäärä.
Rotu = koiran rotu esim. Jennyllä papillon.

3. Numero = koiran näyttelynumero.
Sukupuoli = U, eli uros tai N, eli narttu. Tuomarinro =  tuomarin oma numero, joka on sama kaikkien papereissa, ketä kyseinen tuomari arvioi.

4. Pentuluokka = tuomari merkitsee pennun sijoituksen ja mahdolliset palkinnot kuten KP:n, ROP:in tai VSP:n.


Arvostelupaperi
5. Laatuarvostelu = tuomari merkitsee luokan, jossa koira kilpailee ja koiran saaman laatuarvostelun. Laatuarvosteluita ovat siis: Erinomainen (ERI), Erittäin hyvä (EH), Hyvä (H), tyydyttävä (T), Ei voida arvostella (EVA) ja hylätty (HYL).

6. Kilpailuarvostelu = tuomari merkitsee, monesko koira oli omassa luokassaan rodussa, jos se sijoittui neljän parhaan joukkoon.

7. SA = tuomari voi ruksittaa, jos koira on sertifikaatin arvoinen ja sillä ei ole vielä muotovaliota.

8. Paras uros/narttu = tuomari merkitsee, mones koira oli oman sukupuolen ryhmässä, jos se sijoittui neljän parhaan joukkoon. Paras uros/narttu- kilpailussa on kaikkien luokkien parhaat urokset/nartut.

9. Jatkokilpailu = tuomari voi ruksittaa jonkun seuraavista palkinnoista, jos koira on sen tuomarin mielestä ansainnut: SERT, VASERT, FI MVA, CACIB, VARACA. Ensimmäinen eli sert on siis sertifikaatti, toinen on varasertifikaatti, kolmas on Suomen muotovalio, neljäs on cacib, eli kansainvälinen sertti ja varaca on kansainvälinen varasertti. Cacibia ja varacabia ei voi saada pentu- juniori- eikä veteraaniluokan koira. Suomen muotovalion koira voi saada aikaisintaan kaksi vuotta täytettyään.

10. ROP tai VSP = tuomari ruksittaa, jos koira on ollut vastakkaisen sukupuolen paras tai rodun paras. Veteraaneille on oma ROP tai VSP- kohta arvostelupaperissa.

11. Kasv = kasvattajaluokkaan merkitään, moneksi kyseinen kasvattajaluokka on sijoittunut rodussaan ja onko se saanut kunniapalkinnon, eli KP:n.

12. Suhtautuminen tuomariin = vaihtoehtoina ovat: rodunomainen lähestyessä, väistää ja vihainen. Tuomari valitsee näistä itse, minkä koiralle antaa. En itse ole ikinä nähnyt, että mikään koira olisi väistänyt tai ollut vihainen tuomarille.

13. Yleisesti = tähän kohtaan ei ole pakko tuomarin mitään laittaa, koska siinä on vaihtoehtoina vain: pelokas ja vihainen koirille.

14. Arviointi = kirjuri kirjaa tuomarin lausunnot koirasta. Arvioinnissa on aina kehuja ja sitten joskus mahdollisia parannettavia juttuja.

Sunday 24 May 2015

Pentuluokassa ja Junior Handlerissa mätsärissä


Jenny viime Junior Handlerissa (16.5.2015)
Toista kertaa mätsärissä

Olimme tänään toista kertaa Match Show:ssa. Mätsärissä oli noin puolet vähemmän koiria kuin viimeksi. Osallistuin Jennyn kanssa Junior Handleriin ja pentuluokkaan (alle 12kk).

Junior Handler
Junior Handler oli ensin ja siinä oli yhteensä vain viisi kilpailijaa, joista neljä sijoitettiin. Ensin kaikki kiersivät ympyrän ja sitten jokainen koira arvosteltiin yksi kerrallaan. Tuomari halusi vaihdattaa koiria minun ja edellä olevan tytön kesken. Sain esitettäväkseni spanielin, mutta en ole täysin varma, mikä rotu oli kyseessä. Jenny siirtyi toiselle tytölle esitettäväksi. Kiersimme kahdestaan kehää, jonka jälkeen koirien piti olla asennossa. Tämän jälkeen tuomari vaihdatti koirat uudestaan, eli minä esitin jälleen Jennyä. Kaikki koirat olivat vielä asennossa lopuksi. Tuomari alkoi sijoittaa neljää parasta. Jenny oli hienosti ja sijoittui toiseksi! Tuomari sanoi, että oli tosi tiukka kisa Jennyn ja ensimmäiseksi tulleen välillä.

(tosi epätarkka kuva)
Pentuluokka
Pentuluokka alkoi heti Junior Handlerin jälkeen samassa kehässä. Jennyn parina oli aika iso koira, jonka rotua en tunnistanut. Jenny voitti tämän ja sai punaisen nauhan. Pentuluokassa oli yhteensä 12 koiraa, eli kuusi paria. Kaikki punaisen nauhan saaneet koirat menivät kehään ja kiersivät ympyrän. Sen jälkeen koirat olivat asennossa ja tuomari sijoitti niistä neljä parasta. Jenny sijoittui toiseksi myös pentuluokassa!
Olen todella tyytyväinen molempiin sijoituksiin mätsärissä! Palkinnoksi Jenny sai kaksi köysilelua, viisi pussia makupaloja ja kaksi purutikkua. Lisäksi palkintokasseissa oli muutamia esitteitä eri koiranruuista ja pari mittapurkkia koiranruuan mittaamiseen. Molempiin sijoituksiin kuului ruusukkeen lisäksi pokaali.

Jennyn palkinnot mätsäristä
 

Sunday 17 May 2015

Kansainvälinen kaikkien rotujen näyttely

Näyttelyssä ja Junior Handlerissa 
Olin eilen Jennyn kanssa kansainvälisessä kaikkien rotujen näyttelyssä. Osallistuin myös Junior Handleriin, niinkuin kerroinkin jo. Junior Handler oli kiva kokemus, mutta jatkoon en siitä päässyt. Jenny oli tosi hienosti koko esityksen ajan. Junior Handlereita oli siis yhteensä 22, joista 9 oli nuorempia. Tuomari oli muuten ihan mukavan oloinen, mutta piti taukoa välissä tupakoinnin takia. Kilpailu oli tiukka kaikin puolin. Muilla kilpailijoilla oli jakut päällä ja ballerinat tai muut siistit kengät jalassa. Itse olin ihan takki päällä ja lenkkarit jalassa, sillä näyttelyalueella satoi pitkin päivää. Jopa kymmenen vuotiailla oli jakut päällä, joka oli mielestäni aika erikoista tähän aikaan vuodesta ja vielä, kun oli aika huono sää. Tämä pukeutuminen kai vaikutti varsinaiseen päätökseen aika paljon. Sain kuitenkin hyvän arvioinnin ja kilpailu oli varmaan aika tasainen, ainakin tuomari sanoi niin. Eilinen kerta oli kuitenkin ensimmäinen kunnon Junior Handler, joten sain siitä kokemusta seuraavaa kertaa varten. Seuraava näyttely ja Junior Handler on noin kahden viikon päästä.

Näyttelyssä meitä odotti myös pieni yllätys. Jenny oli ilmoitettu kasvattajaluokkaan kolmen muun koiran kanssa. Tiesin asiasta vasta, kun piti mennä jo kehään. Kasvattajaluokassa on siis neljä koiraa, jotka ovat samasta kennelistä. Jenny oli nuorin papillonien kasvattajaluokassa oleva koira. Esitys meni hyvin ja kasvattajaluokka sai yhteisen kunniapalkinnon.

Jenny kilpaili myös ihan normaalissa näyttelyssä. Junioriluokassa oli kolme narttua ja yksi uros. Toinen narttu oli Jennyä kolme kuukautta vanhempi ja toinen oli Jennyn kanssa samanikäinen. Papilloneja oli näyttelyssä kolmetoista. Jenny oli kehässä tosi hyvin ja sijoittui junioriluokan nartuissa toiseksi. Jenny sai laatuarvostelussa ERInomaisen ja Sa:n! Jenny kilpaili myös paras narttu- kilpailussa ja oli siinä nuorin, mutta sen voitti valioluokan papillon. Sa on sertifikaatin arvoinen, mutta ei sertifikaatti, joten Jenny ei saanut sertifikaattia. Sa:sta ei aina saa mitään, mutta eilisessä näyttelyssä siitä sain pienen vaaleanpunaisen ruusukkeen. Tuomari oli Belgiasta, joten hän puhui englantia. Arviointi oli hyvä, eikä siinä tälläkään kertaa moitittu mistään. Laitan arvioinnin sitten junioriluokan arviointipostaukseen, jonka teen varmaankin kesällä.

Saturday 16 May 2015

Ensimmäinen Match Show

Mätsärissä
Olimme torstaina ensimmäistä kertaa Match Show:ssa. Mätsäri järjestettiin kotikaupungissamme, joten ajattelimme mennä kokeilemaan sitä. Otimme mukaan vain yhden harjan, näyttelyhihnan, rokotus- ja rekisteritodistuksen, viltin, numerolappuun kiinnityshakaneulan ja tietysti Jennyn kopan ja sateenvarjoja. Mätsäri oli ulkona ja siellä ripsi vettä melkein koko ajan. Ulkona oli myös kylmä, kun olimme melkein koko ajan samassa paikassa.
3 sija Junior Handlerista
Jenny pääsi mätsärissä vielä pentuluokkaan, koska siellä pentuluokkaan sai osallistua kaikki koirat, jotka olivat iältään alle vuoden. Jennyn parina oli kääpiövillakoira. Pentuluokassa Jenny sai punaisen nauhan, eli paremman. Kaikki punaisen nauhan saaneet koirat kilpailivat keskenään ja niitä oli yhteensä 11, eli mielestäni tosi paljon. Jennyn kanssa kilpaili samaan aikaan tosi isoja koiria. Pieniä koiria oli muutama ja isoja loput. Jenny karsiutui kilpailusta tässä vaiheessa, vaikka olikin tosi hyvin.
Jennyn palkinnot mätsäristä
Osallistuin ensimmäistä kertaa myös Junior Handleriin. Mätsärissä Junior Handlerit olivat kaikki samassa, eli minua vastaan oli myös paljon 17 vuotiaita. Junior Handlereita oli 8. Junior Handlerissa koirat olivat kaikki eri rotuisia ja -ikäisiä. Luulen, että Jenny oli koirista nuorin, sillä muut koirat eivät osallistuneet pentuluokkaan, vaan joihinkin muihin luokkiin.

Ensin koirat olivat asennossa ja sen jälkeen kiersivät yhdessä ympyrän. Sen jälkeen oli yksittäisarvostelun vuoro. Jokaisen pienen koiran piti olla pöydällä asennossa ja ison koiran maassa asennossa. Asennon jälkeen piti mennä edestakaisin ja kolmio. Jenny suoriutui tästä todella hienosti! Kun kaikki oli arvosteltu, tuomari katsoi koirat vielä kerran läpi ja pudotti handlereista kolme, koska vain viisi parasta sijoitetaan. Jenny selviytyi viiden parhaan joukkoon! Tuomari asetti koirat paremmuusjärjestykseen ja Jenny sijoittui kolmanneksi! Jenny sai keltaisen JH-ruusukkeen ja pienen pokaalin! Jenny sai palkintojen lisäksi köysilelun, norsupehmolelun ja kahta laatua purutikkuja, joita oli yhteensä kymmenen. Lisäksi palkintona oli pieni vihko, juomapullon säilytyspussi, makupalapussi ja 2 x 3 euron lahjakortti jäätelökioskille! Mielestäni palkinnot olivat ihan huippuja, sillä niitä oli tosi tosi paljon!

Friday 15 May 2015

Junior Handler

Lajiesittely- Junior Handler
Päätin tehdä nyt tämmöisen esittelyn Junior Handlerista. Junior Handler on itsellenikin aika uusi juttu, mutta olen lukenut ja nähnyt sellaista jo aikaisemminkin. Junior Handlerin lyhenne on JH.

Ikäryhmät
Junior Handleriin voi osallistua nuoret, jotka ovat 10- 17 vuotiaita. Junior Handlerit on jaettu kahteen ryhmään. Nuorempiin kuuluvat 10- 13 vuotiaat ja vanhempiin 14- 17 vuotiaat.

Junior Handleriin ei saa osallistua
  • Sairaan koiran kanssa
  • Suomen lain vastaisesti typistetyn koiran kanssa
  • Alle 9 kuukauden ikäisen koiran kanssa
En ole voinut käydä Jennyn kanssa Junior Handlerissa, koska Jenny on vasta nyt yhdeksän kuukautta.

Lainakoira
Junior Handler- kilpailua ei ole kaikissa näyttelyissä. Handleri, eli esittäjä voi myös kilpailla lainakoiralla. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka ei olisi omaa koiraa, voi silti esittää koiraa näyttelyssä. Jos tarvitsee lainakoiran, sitä kannattaa ryhtyä kyselemään näyttelyssä olevilta ihmisiltä, joilla on koira mukana. Itse kilpailen varmaankin aina Jennyn kanssa Junior Handlerissa.

Kuviot ja liikkeet kehässä
Kehässä Junior Handlerit esittävät koiran samalla tavalla kuin normaalissakin näyttelyssä. Yleisimmin tuomari pyytää handlereita kiertämään ympyrän, kävelemään edestakaisin ja joskus tekemään kolmion. Tuomari saattaa myös pyytää tekemään muita kuvioita kuten T- ja L- kirjaimia. Kaikkein harvinaisimmat kuviot ovat H- kirjain ja kahdeksikko. Junior Handlerissa sijoitetaan viisi parasta kummastakin ikäryhmästä. Ikäryhmien parhaat kilpailevat päivän parhaasta Junior Handlerin palkinnosta.

Ensimmäinen kerta Junior Handler- kilpailussa
Olen osallistunut Junior Handleriin vain kerran aikaisemmin mätsärissä. Ensimmäinen näyttely, jossa osallistun Junior Handleriin, on seuraavana viikonloppuna. Mielestäni jotkut kuviot ovat tosi vaikeita esim. kahdeksikko ja H- kirjain. Jennyllä ja minulla on vieläkin harjoittelutauko, joten en ole harjoitellut myöskään Junior Hander- kuvioita.

Olen vielä tämän vuoden nuoremmassa ikäryhmässä Junior Handlerissa. Yritämme mennä tänä vuonna mahdollisimman moneen näyttelyyn, jossa on Junior Handler, koska ensi vuonna kilpailen 17 vuotiaiden kanssa samassa ryhmässä. Ensimmäisessä kunnon näyttelyssä, jossa kilpailen Junior Handlerina on 10 kilpailijaa nuorempien ryhmässä ja 13 kilpailijaa vanhempien ryhmässä. Minua jännittää aika lailla tuo ensimmäinen Junior Hander- kilpailu, mutta lähden siitä hakemaan lähinnä kokemusta.

Junior Handlerissa jännittää minua myös se, että tuomari voi halutessaan vaihdattaa koiria kilpailijoiden välillä. Tämä tarkoittaa sitä, että minun täytyy esittää vaikka saksanpaimenkoiraa, joka on aika iso koira ja olen tottunut esittämään pientä koiraa. Jos tuomari vaihdattaa koiria, Jenny myös siirtyy jollekin muulle kilpailijalle esitettäväksi. Koirien mahdollinen vaihtaminen on ehkä Junior Handlerissa mielestäni jännittävin kohta, koska ei ikinä tiedä, aikooko tuomari vaihdattaa koiria ja jos aikoo, minkä kokoisen ja - rotuisen koiran saa esitettäväkseen. Se nähdään ihan pian!
Käytin lähteenä Kennelliiton sivuja. 

Thursday 14 May 2015

Match Show

Lajiesittely- Match Show

Match Show:n lyhenne on siis mätsäri. Mätsäri on kaikille koirille avoin epävirallinen näyttely ja sinne ilmoittaudutaan paikan päällä. Mätsärissä tuomarit ovat kiinnostuneita koirista, mutta he eivät yleensä ole virallisia tuomareita. Heiltä voi saada vinkkejä seuraavaa näyttelykertaa varten. Mätsäriin osallistuminen on halvempaa kuin normaaliin näyttelyyn. Normaalin näyttelyn osallistumismaksu on 30-55 euroa ja mätsärin 5-10 euroa. Mätsärissä voi olla myös muita kilpailuja kuten Junior Handler, epävirallinen Rally- toko, Lapsi ja koira- sekä Lapsi ja lelukoira- kilpailu. Mätsärissä luokat jaetaan koiran koon, näyttelykokemuksen, esittäjän iän tai koiran iän perusteella.

Kehään mennään mätsäreissä pareittain. Koirien parit määräytyvät niiden numeron perusteella. Toinen koirista voi olla vaikka tiibetinspanieli ja toinen papillon. Seuraavana koirat arvostellaan ja niistä parempi saa punaisen nauhan ja toinen sinisen nauhan. Kaikki parit arvostellaan näin. Kun kaikki parit on arvosteltu, kaikki sinisen nauhan saaneet koirat menevät kehään. Tuomari katsoo koirat läpi vielä kerran ja sijoittaa niistä neljä parasta. Paras sinisen nauhan saanut koira pääsee mätsärissä Best in Show- kehään. Sama juttu punaisen nauhan saaneille koirille. Myös paras punaisen nauhan saanut koira pääsee Best in Show- kehään. Tämä tarkoittaa sitä, että myös sinisen nauhan saanut koira voi voittaa.

Mätsärissä koirat eivät saa arviointia kirjallisena, mutta tuomari voi halutessaan sanoa koirasta oman mielipiteensä kehässä. Tässä oli nyt pientä infoa mätsäreistä. 

Tuesday 12 May 2015

Lisää ulkoilukuvia

Kuvia
Tässä vielä muutamia ulkoilukuvia Jennystä:
 
"Nam nam, onpas tämä risu hyvää!" : )

Piha- aitaus

Jennylle piha- aitaus!
 
Kävimme perjantaina ostamassa piha- aitaan tarvikkeet. Siihen tarvitsi puupölkkyjä, verkkoa ja kiinnitysosia. Saimme kasattua aitauksen melko nopeasti. Puupölkkyjä on noin kahden metrin välein. Verkko on 25 metriä pitkä. Aitaus on niin, että suoraan ovesta voi päästää Jennyn ulos, eli aitaus alkaa heti talon kulmasta. Aitaus helpottaa aamulenkkejä, sillä Jennyn voi vaan päästää ovesta ulos ja itse voi katsoa ikkunasta Jennyn touhuja syöden vaikka aamupalaa. Vahdimme kuitenkin Jennyä aina aitauksessa, ettei mitään tapahdu. Verkko on 60 senttimetriä korkea, eli siitä pääsee ihminen hyvin ylitse ilman mitään porttia. 
Kun päästimme Jennyn ensimmäisellä kerralla aitaukseen, oli Jenny ihan tosi tosi innoissaan. Jenny juoksi monta kertaa ympyrää ja kahdeksikkoa. Varmaan ainakin seitsemän- kahdeksan kertaa peräkkäin. : ) Jenny selvästi nautti ulkona juoksemisesta vapaana tosi paljon! Jenny "ulkoilutti" myös lyhyttä, pinkkiä hihnaa aitauksessa, sillä se veti hihnaa perässään ja juoksi sen kanssa ympäriinsä.

Aitauksessa Jenny syö ruohoa ja oksia melkein koko ajan, mutta ei sille oikein mitään voi. Jenny on joskus aitauksessa tosi virkeä ja jaksaa ravata vaikka kuinka paljon ja joskus niin väsynyt, ettei jaksa kuin haistella nurmikkoa. Leikin Jennyn kanssa aitauksessa sellaista leikkiä, että vedän hihnaa perässäni ja Jenny leikkii hihnan päällä ja kulkee perässä. Sitten heitän hihnan nurmikolle ja Jenny kiiruhtaa sen perään.

Otin ulkona Jennystä paljon kuvia ja laitoin osan niistä tähän postaukseen. Kuvat eivät ole kovin valoisia, joka johtuu siitä, etten saanut muokattua niistä valoisampia ilman, että Jennyn turkki olisi ollut ihan liian kirkas kuvissa. Laitoin lisää Jennyn ulkoilukuvia toiseen postaukseen.

Monday 11 May 2015

Arviointeja

Jennyn pentuluokan arvioinnit

Ajattelin tehdä tämmöisen Jennyn arviointipostauksen, sillä tästä näkee hyvin, miten Jenny on kehittynyt näyttelyissä. Teen erikseen vielä Jennyn Junioriluokan arvioinnit, kun niissä ollaan käyty vähän enemmän.

Arvioinnit ovat järjestyksessä ja laitoin niiden eteen myös päivämäärät ja loppuun tulokset. 12.4.2015 olevassa näyttelyssä oli englanninkielinen tuomari, joten arvioinnin joistain kohdista oli aika vaikea saada selvää.
Pentuluokka
8.3.2015 Sopusuhtaisen tasapainoinen narttupentu. Hyvät mittasuhteet. Tyypillinen pää, piirto puuttuu. Hyvät korvat. Kaunis ylälinja ja häntä. Hyvä eturinta ja sopusuhtainen rakenne. Ikään nähden hyvä karvapeite. Tänään hieman haluton esittämään liikkeitään, mutta halutessaan liikkuu hyvin. Tuloksena: KP, ROP- pentu

21.3.2015 Hyvä koko ja mittasuhteet. Ikäisekseen erinomaisesti kehittynyt narttu. Erinomaiset korvat. Kantaa niitä hyvin. Hyvä purenta. Hieman pyöreät silmät. Erinomainen kaula ja eturinta. Hyvä runko. Hyvin kulmautunut edestä. Hyvät eturaajat. Erinomainen takaosa. Hyvät kulmaukset. Kantaa häntäänsä hyvin. Liikkuu tasapainoisesti hyvällä askelpituudella. Esiintyy mallikelpoisesti. Tuloksena: KP, ROP- pentu

22.3.2015 Tilava runkoinen, selvän sukupuolileiman omaava narttupentu. Esiintyy runsaassa pentukarvassa. Hyvin asettuneet korvat. Tummat silmät. Piirto puuttuu. Hyvä hännänkiinnitys. Hännänkaari saisi olla näyttävämpi. Riittävästi kulmautuneet raajat. Liikkuu ryhdikkäästi. Hyvin takaa. Hieman korkea etuaskel. Tuloksena: KP

6.4.2015 Hyvänkokoinen narttupentu. Oikeat rungon mittasuhteet. Toivoisin hieman enemmän kaulaa. Hyvät korvat. Kokoon sopiva runko ja raajaluusto. Karvapeite saisi olla laadullisesti silkkisempää. Kaunis käytös. Tuloksena: KP, ROP- pentu

12.4.2015 Kahdeksan kuukautta. Kaunisilmeinen narttupentu, jolla erinomaiset korvat ja silmät. Kauniit mittasuhteet. Kantaa paksua pentukarvaa. Häntä hieman littana. Liikkuu hyvin hyvällä askelpituudella. Tuloksena: KP, ROP- pentu

19.4.2015 Kahdeksan kuukautta narttu, jolla hyvät mittasuhteet. Kaunisilmeinen pää. Melko voimakas kallo. Hyvät korvat, silmät ja purenta. Hyvä kaula. Tasapainoiset kulmaukset. Hieman litteä häntä. Liikkuu hyvin. Runsas turkki ja korvahapsut. Antaa aavistuksen matalan vaikutelman. Esiintyy ja esitetään hyvin. Tuloksena: KP

Thursday 7 May 2015

Pakkauslista

Meidän pakkauslista näyttelyihin
Joskus pienet torkut ovat tarpeen myös näyttelypaikalla

Turkinhoitoon
  • harjat (3kpl, perusharja, takkuharja, viimeistely-/karstaharja)
  • hiustenkuivain (vain sisänäyttelyihin)
  • pieni pyyhe
  • trimmaus- ja kynsisakset
  • shampoo, hoitoaine (vain sisänäyttelyihin)
  • suihkepullo, jossa vettä (viimeistelee hännän asennon)
Näyttelypaikalle
  • vanutyynyjä Jennyn silmien vuotamiseen
  • keittosuolaliuos- silmätipat
  • vesi- ja ruokakuppi + pari juomapullollista vettä
  • eväät
  • puhelimet, padi, kamera (joskus mukana)
  • Jennyn ruoka (Science Plan- Vetessentials- kuivanappulat)
  • kakkapussit
  • kenttätuolit
  • Jennyn kantokoppa
  • näyttelypöytä
  • vähän leluja + puruluu Jennylle
  • panta ja hihna (normaalit)
  • viltti Jennylle lämmikkeeksi matkalle ja näyttelypaikalle
  • rahaa sisäänpääsy- ja parkkimaksuun, sekä mahdollisiin ostoksiin näyttelypaikalla
Kehään
  • makupaloja (kinkkua)
  • näyttelyhihna
  • näyttelykengät (minulle)
  • numerolapun kiinnittämiseen papillon- hakaneula
  • siistit vaatteet
Tärkeitä papereita
  • rokotustodistus
  • rekisteritodistus
  • numerolappu, joka on päällystetty
  • ajo-ohje + näyttelyn osoite
Tässä oli meidän pakkauslista näyttelyihin. Joillakin on mukana näyttelyissä vain esim. näyttelyhihna, koiran kantokoppa, yksi harja ja tärkeät paperit. Meidän pakattavat tavarat mahtuvat kuitenkin ihan normaaliin K- Citymarketin kassiin. Me ainakin olemme varautuneet kaikkeen mahdolliseen, mitä voi näyttelypaikalla tapahtua! : D

Monday 4 May 2015

Ensimmäinen junioriluokan näyttely

Sertifikaatti, VSP ja pokaalit
Junnuluokan näyttely
Olin Jennyn kanssa viikonloppuna ensimmäisessä junioriluokan näyttelyssä. Näyttely järjestettiin ulkona, niinkuin taisin kertoakin aikaisemmassa postauksessa. Viikonloppuna ei ollut hyvä sää, sillä satoi koko ajan. Harmin paikka, sillä koirat olivat ihan märkiä mennessään kehään. Menimme näyttelyyn vähän myöhemmin kuin normaalisti, sillä ajattelimme, ettei Jennyn tarvitsisi haistella hajuja kehässä, koska näyttely järjestettiin ulkona. Olimme perillä vähän yli tuntia ennen Jennyn aikataulun mukaista aikaa. Huomasimme kuitenkin, että aikataulu oli yli tunnin jäljessä, joten jouduimme silti odottelemaan jonkun verran.

Näyttelyssä oli tosi kylmä sateen ja tuulen takia. Minulla oli ihan kumpparit jaloissa, mutta näyttelypaikalla ajattelin, että olisi pitänyt laittaa myös villasukat, sillä siellä oli niin kylmä. Tuntui, että olisi pitänyt olla toppatakki ja -hanskat päällä näyttelyssä. : )
Näyttelypaikalla oli yllättävän paljon lasinsiruja. Mielestäni ne olisi pitänyt korjata paikalta pois ennen näyttelyä, sillä joku koira olisi voinut astua lasinsiruihin.
Papilloneja oli kolme, joista vain Jenny oli junioriluokassa. Kaksi muuta olivat jo nuortenluokassa, eli vanhempia kuin Jenny. Jenny kuitenkin kilpailee aina sitä vanhempia vastaan junioriluokassa, sillä nuorten-, avoimen-, käyttö- ja valioluokan koirat kilpailevat aina myös junioriluokkaa vastaan, vaikka ikäero olisi tosi iso koirien välillä. Toinen nuortenluokan koirista oli narttu ja toinen uros. Nuortenluokan narttu oli Jennyä vähän vajaa vuoden vanhempi ja uros vuoden ja kolme kuukautta vanhempi Jennyä. Kun menin Jennyn kanssa kehään, oli Jenny aika märkä. En kuitenkaan voinut asialle mitään ja kaikki muutkin koirat kyllä kastuivat siellä.

Kehässä:
  • Asentoon näyttelykehän reunalle
  • Kierros ympäri, jonka jälkeen pöydälle
  • Pyödällä asento, tunnustelu ja hampaat
  • Asentoon maahan
  • Edestakaisin
  • Ympyrä
Jenny sai laatuarvostelussa erinomaisen (ERI, laatuarvostelun paras) ja SA:n (sertifikaatin arvoinen). Seuraavana Jenny kilpaili nuortenluokan narttua vastaan. Koirat kiersivät kehää, jonka jälkeen olivat asennossa maassa. Nuortenluokan narttu oli virkeällä päällä ja leikki hihnalla, kun piti olla asennossa. Jenny voitti tämän ja sai sertifikaatin! Olin aivan ihmeissäni! Seuraavana Jenny ja uros kilpailivat keskenään ja kilpailun tuloksena oli Jennylle VSP! (vastakkaisen sukupuolen paras)

Jenny oli tosi hyvin näyttelyssä, eikä mitään istumisia tai hengitysvaikeuksia ollut. Mielestäni Jennyn ensimmäinen junioriluokan näyttely meni tosi tosi hyvin ja tuli myös kokemusta kylmästä säästä ja sateesta koiranäyttelyssä! Sertifikaattiin ja VSP:een kuului pokaali, jotka hain kehän jälkeen palkintopisteeltä. Jennyn arvionti oli tosi hyvä, eikä siinä moitittu mistään!

Selitys sertifikaatille
Sertifikaatti

Sertifikaatti on sinivalkoinen ruusuke, jonka junioriluokasta ylöspäin voi saada. Tuomari voi antaa rodun parhaalle nartulle ja parhaalle urokselle sertifikaatin, jos nämä eivät vielä ole muotovalioita. Sertifikaatti siirretään seuraavaksi tulleelle koiralle, jos sukupuolen paras on jo muotovalio. Koiran tulisi saada kolme sertifikaattia siten, että niistä yksi on saatu, kun koira on täyttänyt kaksi vuotta. Ennen kun koira täyttää kaksi vuotta, pystyy se saamaan vaikka kuinka monta sertifikaattia, mutta niistä vain kaksi lasketaan muotovalioon. Muotovalioon tarvittavat kolme sertifikaattia pitää saada kaikki eri tuomareilta. Kun sertifikaatteja on näin koossa vähintään kolme, tulee koirasta muotovalio. Koira voi olla Suomen, Viron, Saksan ja vaikka Tanskan muotovalio. Jonkun koiran rekisterinimi voi olla vaikka pari riviä pitkä, koska siinä lukee kaikki sen saamat muotovaliot.
Osa sertifikaatin tiedoista katsoin Kennelliiton sivuilta.