Sunday 27 November 2016

Reissussa Virossa

Pitkästä aikaa!

Tänään on ensimmäinen adventtisunnuntai ja on enää neljä viikkoa jouluun! Viime postauksesta on kulunut yli kaksi kuukautta, joten nyt viimeistään on aika päivittää tänne uusi postaus. Ei ole oikeastaan kummempaa syytä, miksi en ole kirjoittanut blogia. Kamera oli todella pitkään huollossa, mutta onneksi se on nyt taas ehjä. 

Olimme kolme viikkoa sitten Virossa, Tartussa kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Virossa oli todella paljon lunta, josta Jenny tykkäsi kovasti. Tämä reissu oli Jennyn toinen kerta laivalla. Laivalla menomatka meni ihan hyvin, mutta paluumatkalla merellä oli myrsky. Laivamatka kesti noin kaksi tuntia. Majoituimme Tartun keskustasta noin puolentunnin ajomatkan päässä Verevi Motel-nimisessä motellissa, joka yllätti meidät positiivisesti. Majoituspaikassa yöpyi monta koiraa samana viikonloppuna.

Koiranäyttelyyn ei ollut parkkimaksua ja sisäänpääsymaksukin oli aikuiselta 3e ja lapselta 2e, eli huomattavasti halvempaa kuin Suomessa. Näyttelyluettelo oli ilmainen ja siinä oli molempien päivien luettelot samassa. Suomessa näyttelyn luettelo yhdeltä päivältä on n. 5-15e. Näyttelypaikalla oli eläinlääkäri, joka antoi Jennylle ekinokokkoosilääkityksen lauantaina.

Lauantaina papillonit arvioi saksalainen Bertold Peterburs ja sunnuntaina belgialainen Dianne Degryze. Äiti esitti Jennyn molempina päivinä. Papilloneita oli lauantaina 13 ja sunnuntaina 14. Jenny oli kolmas molempina päivinä. Jos Jenny olisi tullut toiseksi jompana kumpana päivänä, olisi siitä tullut Viron muotovalio. Jenny kuitenkin sai molempina päivinä ERI:n ja SA:n. Lauantain arvioinnin mukaan purennassa oli jotain huomauttamista, vaikka aikaisemmin sitä on kehuttu. Tuomari katsoi kyllä todella tarkkaan kaikkien koirien suut. Arvioinnissa kehuttiin myös mm. korvia, asentoa ja ryhdikkyyttä. Sunnuntaina tuomari olisi toivonut parempaa aluskarvaa, silkkisempää turkkia, kehittyneempää rintaa ja pienempiä silmiä. Arvioinnissa kehuttiin kulmauksia, ylälinjaa, mittasuhteita ja liikkeitä.

Tältä reissulta saatiin monta kokemusta ja olihan tämä meidän sekä Jennyn ensimmäinen näyttely ulkomailla! Ensi kerralla pitää kiinnittää enemmän huomiota tuomareihin ja siihen, minkälaisista papilloneista he erityisesti pitävät. Kokonaisuudessaan reissu meni hyvin, ja saimme todella paljon kokemuksia ulkomailta.

Monday 12 September 2016

Porvoossa lauantaina

10.9.2016 Näyttely
Olin lauantaina Jennyn kanssa kaikkien rotujen koiranäyttelyssä Porvoossa. Papillonit arvioi Marja Kosonen, joka arvio Jennyn pari kuukautta sitten ja sijoitti silloin nartuissa toiseksi. Jenny sai silloin varasertin. Papilloneja oli seitsemän, joista narttuja oli neljä. Esitin Jennyn, ja se oli ainut valioluokassa. Jenny sai ERI:n ja SA:n. Paras narttu-kehässä tuomari sijoitti Jennyn ykköseksi! Roppikehässä Jenny oli ROP!

Sunday 4 September 2016

Lauantai 3.9

Riihimäen KV-näyttely

Olimme eilen Riihimäen kansainvälisessä näyttelyssä. Näyttely järjestettiin raviradalla, jossa kehät olivat lyhyeksi ajetulla nurmikolla. Tuomarina oli Pirjo Aaltonen, joka on arvioinut Jennyn kaksi kertaa aiemmin pentuluokassa. Papilloneja oli ilmoitettu 18 ja niistä muutama oli poissa. Narttuja oli seitsemän, joista kolme oli valioluokassa. Tällä kertaa minä esitin Jennyn. Jenny esiintyi mielestäni hyvin ja oli reipas kävelemään. Jenny sai ERI:n ja SA:n ja voitti valioluokan nartut. Paras narttu-kehässä Jenny oli ykkönen ja sai Cacibin! Roppikehässä Jenny oli VSP (vastakkaisen sukupuolen paras). Oli todella kiva ja lämmin päivä! Seuraava näyttely on ensi viikolla ja sen jälkeen tulee näyttelyistä vajaa parin kuukauden tauko.



Tuesday 30 August 2016

Arviointipostaus 5

Nuorten-, avoimen- ja valioluokan arviointeja

Tuomari: Juha Putkonen
3.7.2016- Ryhdikäs. Erinomainen koko ja mittasuhteet. Narttumainen pää. Oikein kehittyneet sopivasti hapsuttuneet korvat. Tummat silmät. Hyvä purenta. Hyvin kehittynyt rintakehä, sopivasti eturintaa. Oikeanlaatuinen karva. Litteä häntä. Tasapuoliset kulmaukset. Liikkuu ryhdikkäästi hyvällä askeleella. Tuloksena: ERI, NUK1, SA, PN1, SERT, ROP

Tuomari: Marja Kosonen
9.7.2016- Erinomainen tyyppi ja koko. Erittäin kaunisilmeinen pää. Oikein asettuneet napakat korvat. Hienot korvaplyymit. Hieno eturinta. Ikäisekseen valmisrunkoinen. Oikea raajaluusto. Erinomainen karvanlaatu. Liikkuu hyvällä pitkällä sivuaskeleella, yhdensuuntaisesti edestä ja takaa. Hieman litteä hännänkanto liikkeessä. Hieno luonne. Tuloksena: ERI, NUK1, SA, PN2, VASERT

Tuomari: Marie Petersen, Tanska
5.8.2016- Hyvät rungon mittasuhteet. Hyvin asettuneet korvat, joissa mukava hapsutus. Tummat mantelinmuotoiset silmät. Oikea suu. Hyvä kaula, ylälinja ja hännänkiinnitys. Hieman litteä hännänkaari. Hyvin kehittynyt rinta ja etuosa. Oikea turkki. Liikkuu ja esiintyy hyvin. Tuloksena: ERI, AVK1, SA, PN3

Tuomari: Martin Baskaran, Espanja
6.8.2016- Kaksivuotias. Oikea pää, purenta ja kaula. Hyvät kulmaukset ja hännänkiinnitys. Oikea ylälinja ja turkinlaatu. Liikkuu erittäin hyvin. Tuloksena: ERI, AVK1, SA, PN1, SERT, CACIB, ROP, FI MVA

Tuomari: Saija Juutilainen
7.8.2016- Kaksivuotias. Hyvin kaunis. Olemukseltaan oikea perhoskoira. Sopiva luusto. Hyvät pitkät käpälät. Kaunis narttumainen pää ja ilme. Hyvä kuono ja purenta. Tyylikäs niskan kaari. Rakenteeltaan harvinaisen hyvä. Hieno hännänkaari. Erinomainen karvanlaatu. Tyylikkäät, ryhdikkäät, kevyet liikkeet. Tuloksena: ERI, VAK1, SA, PN1, CACIB, ROP

Tuomari: Siret Lepasaar, Viro
13.8.2016- Kaksivuotias. Tyylikäs. Oikean kokoinen. Feminiininen pää. Hyvät ja muotoillut, hieman pienet tummat silmät. Elegantti kaula. Vahva selkä. Mukavasti kaarevat kylkiluut. Tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu pitkillä tyylikkäillä askelilla. Oikea turkinrakenne. Todella hieno temperamentti. Tuloksena: ERI, VAK1, SA, PN1, ROP

Tuomari: Fredrik Nilsson, Ruotsi
21.8.2016- Hieno koko. Feminiininen pää. Hyvin sijoittuneet korvat hienoilla hapsuilla. Hieno kaula hyvällä pituudella. Näyttää erinomaiselta edestä. Riittävä rinnan kaarevuus. Hieman litteä häntä. Erinomainen turkki. Liikkuu hyvällä askeleella joka puolelta. Näyttää itsensä todella hyvin! Tuloksena: ERI, VAK3, SA, PN4


Wednesday 24 August 2016

13.8 ja 21.8






13.8.2016
Ryhmä- ja erikoisnäyttely

Ryhmänäyttely 13.8
Sää oli näyttelypäivänä tuulinen ja sateinen. Papillonit arvioi virolainen Siret Lepasaar. Papilloneja oli yhdeksän, joista viisi oli narttuja. Jenny oli ainut valioluokassa ja sai ERI:n ja SA:n. Paras narttu-kehässä Jenny oli ykkönen ja rotunsa parhaan valinnassa ROP! Kävimme kotona ennen ryhmäkehien alkamista. Ryhmäkehissä FCI-ryhmät 4 ja 9 arvosteltiin samaan aikaan. Jenny ei saanut sijoitusta, mutta pääsi kahdeksan parhaan joukkoon!

Erikoisnäyttely 21.8
Sunnuntaina oli erikoisnäyttely Helsingissä. Kotoa lähdimme vähän ennen kahdeksaa. Tämä näyttely
oli meille lähinnä tapaaminen ja näyttely siinä samalla. Papilloneja oli 24, joista kymmenen oli narttuja. Tuomarina oli ruotsalainen Fredrik Nilsson. Jenny sai ERI:n ja SA:n ja oli valioluokan nartuissa kolmas. Paras narttu-kehässä Jenny oli neljäs. Olimme näyttelypaikalla vielä pidempään katsomassa isoja kehiä ja juttelemassa ihmisten kanssa. Ennen lähtöä Jennyn kasvattaja otti Jennyltä PRA-näytteen (PRA on periytyvä silmäsairaus, joka johtaa sokeuteen). Saamme tietää tulokset viimeistään ensi viikon alussa. Lähdimme näyttelystä kotiinpäin noin kello 17. Kotona Jenny oli tosi innoissaan, kun pääsi ravaamaan aitaukseen ja riehumaan lelujen kanssa. :D Oli kyllä mahtava päivä ja oli ihana nähdä kaikkia! :)


21.8.2016









Monday 8 August 2016

FI MVA

Poseerausta näyttelypaikalla :)
Huippu viikonloppu!

Olin viime perjantaista sunnuntaihin isossa kansainvälisessä koiranäyttelyssä äidin ja Jennyn kanssa. Olimme hotellissa kaksi yötä. Hotellista näyttelypaikalle ajoi noin 10-15 minuuttia ilman ruuhkia. Tämä näyttely oli ensimmäinen, jossa Jenny oli yli kaksi vuotta, joten sillä oli mahdollisuus valioitua.

Perjantai
Lähdimme perjantaina matkaan puoli seitsemän aikaan aamulla. Papillonit arvosteli tanskalainen Marie Petersen. Papilloneja oli 18, joista 12 oli narttuja. Jenny oli ensimmäistä kertaa ilmoitettu avoimeen luokkaan. Avoimessa luokassa narttuja oli viisi. Esitin perjantaina Jennyn ja se sai ERI:n ja SA:n ja oli avoimessa luokassa toinen. Paras narttu-kehässä Jenny oli kolmas. Näyttelyyn oli tullut Tanskasta papilloneja ja nämä koirat voittivat perjantaina. Olimme kuitenkin ihan tyytyväisiä perjantain näyttelypäivään, vaikka sertiä ei vielä tullutkaan. Sää oli todella ailahteleva, välillä satoi melkein kaatamalla ja välillä paistoi aurinko. Välillä ukkonenkin taisi jyristä.

Lauantai
Pesin aamulla Jennyn ns. osapesulla. Pesin Jennyä edestä ja takaa sekä tassut, jonka jälkeen föönasin. Lähdimme näyttelypaikalle vähän ennen kello 11. Papillonien arvostelu alkoi 12.00. Tuomarina oli espanjalainen Martin Baskaran. Papilloneja oli 13, joista 8 oli narttuja. Äiti esitti lauantaina Jennyn. Avoimessa luokassa narttuja oli neljä. Jenny sai ERI:n ja SA:n ja voitti avoimen luokan nartut! Tässä vaiheessa tiesin, että Jennystä tulee valio, sillä papillon nartuista neljä oli avoimessa luokassa ja neljä valioluokassa (jossa kaikki olivat jo Suomen muotovalioita). Paras narttu-kehässä Jenny oli ykkönen ja sai sertin, Cacibin ja Suomen muotovalioruusukkeen! Seuraavana Jenny meni rotunsa parhaan valintaan ja Jennystä tuli ROP! Arvostelu oli todella hyvä, eikä siinä moitittu mistään. Olimme ihan innoissamme kehän ulkopuolellakin. Kehän jälkeen kävimme kakkukahveilla ja haimme pokaalit palkintopisteeltä. Seuraavana suuntasimme Showlinkin myymälään, joka oli näyttelypaikalla. Ostimme sieltä isot ruusukkeet valioitumisen johdosta, sillä oli ainutlaatuinen tilaisuus siihen. Otimme Jennystä kuvia näyttelypaikalla sillä välin, kun odotimme ryhmäkehien alkamista. Ryhmäkehät alkoivat noin klo 16, mutta FCI 9-ryhmän vuoro oli vasta noin viiden aikaan. Sieltä sijoitusta ei tullut, mutta tämä oli päivä, jonka muistamme aina. Sää oli melkein koko ajan aurinkoinen, eikä suuria sadekuuroja ollut.

Sunnuntai
Herätys oli kello 6.10. Pesin ja föönasin Jennyn aamulla, sillä edellinen pesukerta, jolloin Jenny oli pesty kokonaan, oli torstaina. Näyttelypaikalla kävin ilmoittamassa kehäsihteerille, että Jenny siirretään valioluokkaan, sillä olimme ilmoittaneet sen avoimeen luokkaan. Papilloneja oli ilmoittautunut 11, mutta kymmenen oli paikalla. Narttuja oli seitsemän. Tuomarina oli suomalainen Saija Juutilainen. Esitin Jennyn sunnuntaina ensimmäistä kertaa valioluokassa. Jenny sai ERI:n ja SA:n ja voitti valioluokan nartut! Paras narttu-kehässä Jenny oli ykkönen ja sai Cacibin! Sitten oli rotunsa parhaan valinta ja Jenny oli rotunsa paras, eli ROP! Hain arvostelun kehän jälkeen. Se oli todella kauniisti kirjoitettu. Jäimme odottamaan ryhmäkehiä, mutta sijoitusta ei tullut. Lähdimme kotimatkalle kello viiden jälkeen.

Oli mahtava viikonloppu ja oli kiva tavata muita papillonien omistajia ja näyttelyharrastajia! :)

Saturday 30 July 2016

Kuvia Jennystä mökiltä

Välillä lenkit näyttää tältä... :D

Lenkillä ja rannassa



Sunday 24 July 2016

Trimmaussakset

Käyrät sakset
Postista kahdet trimmaussakset

Tilasimme netistä kahdet erilaiset trimmaussakset noin kuukausi sitten. Tilasimme suorat sekä käyrät sakset. Toimituksessa kesti muutama päivä, mutta haimme tilaukset vasta, kun tulimme Sveitsistä reissusta.

Jennyn tassut on siistitty pari kertaa uusilla saksilla. Ne ovat paljon paremmat kuin aiemmat sakset. Tassujen siistimisessä on vielä harjoittelemista uusilla saksilla, mutta tekemällähän sitä oppii! : D

Tilasimme suorat sakset MILOPET nimisestä nettikaupasta, joka myy tuotteitaan myös monissa näyttelyissä. Olemme ostaneet MILOPET:ista näyttelyissä joitakin leluja ja herkkutikkuja, sekä harjan. Mielestäni siellä on ihan laadukkaita tuotteita. Käyrät sakset tilasimme Findogs.fi:stä. Emme ole tilanneet sieltä aikaisemmin mitään, joten tämä oli ensimmäinen kerta. Käyrissä saksissa ei ole mitään kuviota, mutta suorissa saksissa on kivoja "raitoja" eri väreillä. Suorien saksien teräosan pituus on 6cm ja käyrien 8cm. Molemmissa saksissa tuli mukana teräosassa suoja ja sakset tulivat suojakoteloissa.




Suorat sakset

Wednesday 20 July 2016

Jenny 2v

20.7.2016

Tänään on Jennyn syntymäpäivä! Päivä meni muuten ihan normaalisti, mutta illalla lähdimme Teppo-perhoskoiran luokse kylään. Eilen Teppo oli meillä kotona ja koirat juoksivat peräkanaa aitauksessa. Jenny jahtasi Teppoa ja pyysi leikkimään koko ajan uudestaan. Tepon ja Jennyn ikäero on kuusi vuotta, joten Teppo ei kauaa jaksanut leikkiä ja juosta. Tänään koirat ravasivat taas. Kotona annoin Jennylle vähän kermaviiliä, koska Jenny tykkää siitä todella paljon. Myös raejuusto on Jennyn herkkua!

Kuvakollaasissa on kuvia melkein joka kuukaudelta, kun Jenny on ollut 12kk - 24kk ikäinen. :)


Sunday 10 July 2016

Näyttelyssä 9.7.2016

Ryhmänäyttelys

Eilen oli viimeinen näyttely ennen kuin Jenny täyttää kaksi vuotta. Papilloneja oli ilmoittautunut seitsemän, mutta vain viisi oli paikalla, joista narttuja oli neljä. Tuomarina oli suomalainen Marja Kosonen. Jennyn tuloksena oli ERI ja SA. Paras narttu -kehässä Jenny oli toinen ja sai varasertin. Arviointi oli todella hyvä ja kattava. Ostimme näyttelypaikalta ohennuskamman, jolla Jennyn "ylipitkiä housukarvoja" olisi tarkoitus siistiä.

On vähän outoa ajatella, että Jenny voi vastaanottaa enää vain yhden sertin, ja sen jälkeen Jennystä tulee valio. Odotan innolla seuraavia näyttelyitä, joissa Jennyllä on ensimmäisen kerran valioitumismahdollisuus. Seuraava näyttely on elokuun alussa, joten nyt on neljä viikkoa taukoa näyttelyistä.

Postauksen kuvat on otettu perjantaina 8.7.

Friday 8 July 2016

Svetsin matka osa 3 (28.6 - 30.6)

Kaksi viimeistä päivää Sveitsissä

Tiistai 28.6
Pakkasimme osan tavaroista jo tiistaina aamulla. Kävimme eläinlääkärissä, jotta Jenny sai ekinokokkoosilääkkeen eläinlääkäriltä (kun lemmikki menee Suomeen, pitää eläinlääkärin olla antanut sille ekinokokkoosilääke vähintään 24h ennen Suomeen menemistä). Eläinlääkäri ja vastaanottovirkailija olivat tosi ystävällisiä. Eläinlääkäri antoi Jennylle lääkkeen maksapasteijan sisällä. Jenny tykkäsi maksapasteijasta todella paljon ja otti lääkkeen nätisti. Eläinlääkäri teki Jennylle myös perus terveystarkastuksen, ja kaikki oli kunnossa. Illalla menimme vielä ravintolaan syömään, jonka ajaksi Jenny jäi lepäämään.


Keskiviikko 29.6 ja torstai 30.6
Pakkasimme loput tavarat ja lähdimme juna-asemalta kello 15.50 Zürich:iin. Jenny haukahteli ja vinkui vähän junassa alkumatkasta, mutta rauhoittui sitten. Lentokentälle saavuttuamme teimme vielä ostoksia ennen lentoa. Lentokentällä Jenny punnittiin kopan kanssa, koska sen tuli olla alle 7kg. Jenny matkusti lentokoneessa oikein hyvin. Lento lähti 19.10 ja oli perillä Helsingissä 22.50 (ajat ovat paikallista aikaa). Kotimatka meni hyvin. Tulimme kotiin yöllä noin kello 2.10. Jenny oli yllättävän virkeä saavuttuamme kotiin. Se meni heti juomaan vettä ja tutkimaan paikat. Tämän jälkeen Jenny oli jo lelu suussa ja haluamassa aitaukseen leikkimään. :D Tuntui kuin Jenny olisi luullut, että oli päivä, koska se oli niin virkeä. Jenny oli varmasti nukkunut matkalla, joten sitä ei väsyttänyt enää niin paljoa. Aamulla Jennykin nukkui pitkään, joten se oli varmasti myös väsynyt reissusta.

Wednesday 6 July 2016